Paavo Nurmi

Jos pitäisi valita kaikkien aikojen maailmanlaajuisesti tunnetuin suomalainen, olisi Paavo Nurmi varmasti yksi hyvä ehdokas. Vaikka Nurmen aktiiviurasta on jo pitkä aika – sehän ajoittuu 1910- ja 1920-luvuille – niin hän on edelleenkin kaikkien aikojen menestynein suomalainen urheilija monellakin mittarilla mitattuna. Siis menestyneempi kuin esimerkiksi Lasse Virén, Mika Häkkinen tai Matti Nykänen.

Paavo Nurmi tunnetaan varsin värikkäänä ja sanavalmiina turkulaisena persoonana, joka nautti suurta kansansuosiota ja oli innoittamassa monia nuoria suomalaisia urheilun tielle. Hän syntyi vuonna 1897 Turussa ja kuoli vuonna 1973 Helsingissä. Paavo Nurmen kuuluisa patsas sijaitsee Helsingin Olympiastadionin edessä. Nurmen kuva oli myös vanhassa kymmenen markan setelissä.

Syy tähän löytyy ennen kaikkea Paavo Nurmen uskomattomasta olympiaurasta. Vaikka Nurmi osallistui olympialaisiin vain vuosina 1920-28, niin hän voitti yhteensä 9 kultaa ja 3 hopeamitalia, eli yhteensä 12 olympiamitalia. Tämän ansiosta hän on yhä edelleen kaikkien aikojen kolmanneksi menestynein olympialaisiin osallistunut urheilija, ja yleisurheilussa hän on edelleen kaikkein menestynein – vaikka aikaa on kulunut jo 90 vuotta. Tätä voi pitää nykypäivänkin näkökulmasta upeana saavutuksena. Nurmen varsinainen kilpailu oli vuoden 1924 Pariisin olympialaiset, joista hän otti viisi kultamitalia.

Paavo Nurmen urheilu-uraan mahtuu myös dramatiikkaa, sillä juuri ennen Los Angelesin vuonna 1932 järjestettyjä kesäolympialaisia hänet tuomittiin Amerikassa ammattilaiseksi, eikä hän saanut enää osallistua Los Angelesin kisoihin. Tuomiota oli aktiivisesti lobannut ruotsalainen Sigfrid Edström, mikä aiheutti kiistan Suomen ja Ruotsin urheilupiirien välille, ja Suomi-Ruotsi-maaottelut keskeytettiin kahdeksi vuodeksi.