Matti Nykänen on edelleen hyvin näkyvä hahmo suomalaisessa julkkiselämässä, ja hänet mainitaan yhä vähän väliä iltapäivälehtien otsikoissa. Nykäsen aktiiviura urheilijana on päättynyt jo aikaa sitten, ja hänestä uutisoidaankin useimmiten muiden asioiden kuin urheilun tiimoilta.Nykyaikaisen suosiohakuisen lehdistön ja viihdekeskeisen uutisoinnin aikana saattaakin helposti jopa unohtua, kuinka merkittävä Matti Nykäsen urheilu- ja olympiaura itse asiassa olikaan. Nykänen on yhä tänä päivänä yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä suomalaisista urheilijoista, vaikka hänen aktiiviurastaan ja 1980-luvusta on jo kolmekymmentä vuotta aikaa.Uransa aikana Nykänen saavutti viisi olympiamitalia, joista neljä oli kultaa. Olympialaisten lisäksi hän menestyi loistavasti myös mäkihypyn maailmancupissa, jonka hän voitti neljä kertaa. Hän voitti maailmancupin osakilpailuista peräti 46, mikä oli lajin ennätys aina vuoteen 2013 saakka. Olympialaisissa hänen menestyskisojaan olivat Sarajevo vuonna 1984 ja Galgary vuonna 1988. Erityisesti Galgaryn talviolympialaisissa hän kunnostautui ilmiömäisesti voittamalla neljä kultamitalia, joista kolme oli henkilökohtaista ja yksi joukkuemäen voitto.Matti Nykäsen loistava menestys 1980-luvulla teki hänestä huippusuositun ja hän nautti eräänalaisesta kansallissankarin asemasta. Vuonna 1989 hänet valittiin – täysin ansaitusti – 80-luvun parhaaksi suomalaiseksi urheilijaksi. Hän sai tuolloin 65 prosenttia äänistä, ollen ylivoimainen voittaja. Mutta myös viime vuosisadan eli 1900-luvun parhaan suomalaisurheilijan äänestyksessä hän oli toinen – edelle pääsi ainoastaan itse Paavo Nurmi. Lasse Virenkin jäi kolmanneksi Nykäsen taakse. Vaikka nykyään Matti Nykänen tunnetaan lähinnä monista ”tempauksistaan”, jotka eivät enää liity mäkihyppyyn, hänen urheilu-uransa herättää edelleen kunnioitusta.